8-11 måneder - En ny smaksverden for babyen

Kiinteiden aloittaminen ja uudet ruokaelämykset

6-11 kuukautta
Artikkeli
Sep 1, 2022
4 mins

Jos lapsesi on tähän saakka saanut vain äidinmaitoa, nyt on aika aloittaa kiinteiden ruokien maistelu. Kokeile yhtä uutta ruoka-ainetta kerrallaan ja anna lapselle aikaa tottua siihen. Kiinteiden aloitusohjeet voi tiivistää yhteen lauseeseen: kun yksi maku on opittu, voit esitellä seuraavan.

Millaista ruoan pitäisi olla?

Lapsesi alkaa pikku hiljaa pureskella, olipa hänellä hampaita tai ei. Jotta puremistaidot kehittyisivät, lapselle on hyvä antaa vähän karkeampaa ja kiinteämpää ruokaa. Sillä tavoin hän oppii heti alusta alkaen, että eri ruoat tuntuvat suussa erilaisilta.

Ensimmäisen vuoden aikana lapsi saa tarvitsemansa rasvan pitkälti äidinmaidosta tai äidinmaidonkorvikkeista. Poikkeuksena tästä ovat ne lapset, joilla energiansaanti jää vähäiseksi. Tällöin annokseen voi lisätä hieman pehmeää rasvaa. Käytä 80–100-prosenttista rasvaa, esimerkiksi rypsiöljyä tai juoksevaa margariinia. Lasten purkkiruoissa on valmiiksi sopiva määrä rasvaa.

Kiinteiden aloittaminen oikeilla raaka-aineilla

Ensimmäisiksi makuannoksiksi sopivat peruna, palsternakka, maissi (älä käytä purkkimaissia, koska siihen on lisätty suolaa), parsakaali ja porkkana. Myöhemmin voit lisätä joukkoon myös muita juureksia ja vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja lihaa sekä vähän myöhemmin kalaa ja kananmunaa. Myös viljatuotteet annetaan makuannoksina. Esimerkiksi puuro on hyvä valinta.

Jatka imetystä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä sekä sinusta että lapsestasi. Kiinteän ruoan annokset ovat vielä pieniä, eikä niiden ole tarkoitus korvata imetystä. Puuro, liha, peruna ja kasvikset ovat tässä vaiheessa vain äidinmaidon lisuke.

Syötä näin

Kiinteiden aloittamisen yhteydessä on tärkeää antaa lapselle aikaa tottua uuteen. Kannattaa aloittaa pienellä lusikalla. Älä koskaan työnnä lusikkaa väkisin lapsen suuhun. Hipaise sen sijaan huulia lusikalla, jotta lapsi voi kokeilla uutta makua nuolaisemalla.

Lapsen on opittava käyttämään huuliaan ja kieltään, jotta myös nieleminen onnistuisi. Ruoan sylkeminen ulos suusta ei välttämättä tarkoita, ettei lapsi pitäisi ruoasta. Hän ei vain välttämättä tiedä, miten uudenlaista koostumusta kuuluu käsitellä suussa.

Kohti kokonaista ateriaa 

Kun kiinteiden ruokien syöminen alkaa sujua, voit pikku hiljaa koostaa niistä kokonaisia aterioita. Aloita varovasti ja kokeile uusia ruokia yksi kerrallaan. Tässä ikävaiheessa ruokailuajat on hyvä sovittaa lapsen omaan rytmiin sopiviksi. Ruokailusta tulee varmasti hyvin epäsäännöllistä, mutta älä anna sen häiritä.

Jos imetät juuri ennen ruokailua tai heti sen jälkeen, lapselle ei tarvitse antaa juomista aterian yhteydessä.

Muista jatkaa D-vitamiinitippojen antamista. Tarkista D-vitamiinitippojen määrä neuvolasta.

Tarjoa sekä puuroa että velliä

Kiinteiden aloittamisessa on tärkeää muistaa edetä rauhallisesti ja pienin askelin. Hyvänä välietappina voi pitää vellin antamista lapselle kuuden kuukauden iästä alkaen. Kun tarjoat välillä velliä ja välillä puuroa, lapsi tottuu erilaisiin koostumuksiin.

Syötä velliä nokkamukista. Tuttipullosta tarjottu velli saattaa nimittäin haitata imetystä.

Kokonaisen puuroaterian aika

Puuro on hyvää ruokaa, josta lapsi saa tärkeitä kivennäisaineita ja vitamiineja. Myös puuro toimii askeleena nestemäisen ruoan ja kiinteiden aloittamisen välissä. Kun pikkuannosten syöttäminen onnistuu hyvin, voit kokeilla koko aterian kokoista puuroannosta esimerkiksi iltapäivän välipalaksi.

Lasten puuroissa riittää valinnanvaraa. Lasten puurojauheisiin on lisätty myös rautaa.

”Emme tee mitään ihmeellistä. Katamme kauniisti ja syömme yhdessä. Jarl saa olla mukana ja maistaa meidän ruokiamme, jos haluaa. Ei mitään monimutkaisia ruokalajeja.”

Lina, Andreas ja 18 kuukauden ikäinen Jarl

Varo seuraavia asioita kiinteiden aloittamisen yhteydessä:

  • Suola Älä lisää ruokaan suolaa. Lapsen munuaiset eivät ole vielä kehittyneet käsittelemään suuria suolamääriä. Alle 1-vuotiaille tarkoitetuissa lastenruoissa ei ole lisättyä suolaa.
  • Maito, viili ja jogurtti Maitotuotteissa on runsaasti kalsiumia, mutta vain vähän rautaa. Lehmänmaitoa ei sen vuoksi suositella juomaksi alle 1-vuotiaille. Pieniä määriä lehmänmaitoa voi ruoanlaitossa toki käyttää noin 10 kuukauden iästä alken.
  • Pinaatti ja punajuuri Älä tarjoa alle 1-vuotiaille pinaattia, lanttua, naurista, punajuurta, nokkosta ja kiinankaalia. Niissä on nitraattia, joka voi muuttua haitalliseksi nitriitiksi.
  • Pähkinät Maapähkinät ja pähkinät saattavat joutua lapsen hengitysteihin.
  • Kala Ympäristömyrkkyjen pitoisuudet voivat olla korkeita erityisesti Pohjanlahdesta ja Suomenlahdesta pyydetystä lohessa tai taimenessa ja silakassa. Tarkista kalan syöntisuositukset Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran nettisivuilta. www.evira.fi tai vrn.fi
  • Hunaja Hunajassa saattaa olla Clostridium botulinum -bakteerin itiöitä. Koska alle 1-vuotiaan lapsen suolistofloora ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt, kyseinen bakteeri voi aiheuttaa imeväisbotulismiksi kutsutun myrkytystilan.
View details Artikkelin etsijä
Article finder
Tool

Artikkelin etsijä

Paikka löytää vastauksia, suuria ja pieniä, kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä.

Samankaltaisia artikkeleja

View details Siksi säännöllinen ruokailu on lapselle tärkeää
Artikkeli
Derfor er det viktig med faste måltider for barnet

Siksi säännöllinen ruokailu on lapselle tärkeää

Pääsääntöisesti me ihmiset olemme parhaimmillamme, kun meillä on kiinteät ruokailuajat.

3 mins lese

View details Lapsi, tuttipullo ja minä – opas pulloruokintaan
Artikkeli
Lapsi, tuttipullo ja minä – opas pulloruokintaan

Lapsi, tuttipullo ja minä – opas pulloruokintaan

Lapsen pulloruokintaan voi olla monia eri syitä. Valitsit sitten pumpatun rintamaidon tai äidinmaidonkorvikkeen, on hyvä tietää muutama asia ennen pulloruokinnan aloittamista.

3 mins lese

View details Veden lämpötila NAN:ia valmistettaessa
Artikkeli
Temperatur på vann ved tilberedning av NAN

Veden lämpötila NAN:ia valmistettaessa

Äskettäin tiedotusvälineissä oli juttu äidinmaidonkorvikkeen valmistamisesta ja käytetyn veden lämpötilasta.

3 mins lese

View details Tietopaketti vauvan kiinteiden ruokien aloittamisesta
Artikkeli
Babyen spiser mat

Tietopaketti vauvan kiinteiden ruokien aloittamisesta

Pienten lasten ravitsemukselliset tarpeet poikkeavat isompien lasten ja aikuisten tarpeista. Vauvalle sopiva, oikeanlainen ruokavalio pitää sisällään paljon vitamiineja ja mineraaleja.

3 mins lese

View details Mitä kalaa vauvalle? Kala on huippu juttu
Artikkeli
Mitä kalaa vauvalle

Mitä kalaa vauvalle? Kala on huippu juttu

Kalan hyvien ravitsemuksellisten ominaisuuksien vuoksi se kuuluu myös lapsen monipuoliseen ruokavalioon.

4 mins lese

View details Tarkkaan valitut raaka-aineet
Artikkeli
Barnetilpassede ingredienser– Nøye utvalgt for ditt barn

Tarkkaan valitut raaka-aineet

Vain 2 % kaikista maailman raaka-aineista täyttää NaturNes Baby’s Organic -tuotteiden vaatimukset. Sellaisia ovat mm. kestävästi pyydetty lohi ja käsin poimitut suomalaiset mustikat. 

1 min lese

View details Välipala - yöruoka lapselle
Artikkeli
Mellommåltid - nattmat for barnet

Välipala - yöruoka lapselle

Koska lapset eivät voi syödä niin suuria annoksia, välipalat ovat lapsille tärkeämpiä kuin aikuisille. Monet lapset tarvitsevat ylimääräisen illallisen ennen nukkumaanmenoa.

2 mins lese

View details Vauvan ruokahaluttomuus vaivaa? Vauva ei syö? Et ole yksin!
Artikkeli
Vauva ei syö? Vauvan ruokahaluttomuus

Vauvan ruokahaluttomuus vaivaa? Vauva ei syö? Et ole yksin!

Haluaako pikkuisesi syödä vain pastaa illalliseksi joka päivä? Tai kieltäytyykö hän syömästä mitään vihreää?

2 mins lese

View details Näin alkuun kiinteiden kanssa
Artikkeli
Fast føde på babyens betingelser

Näin alkuun kiinteiden kanssa

Perheen ruokailuhetket muuttuvat, kun vauvan ruokavalioon on aika lisätä kiinteitä ruokia.

1 min lese

View details Taistelua ruokapöydässä lapsen kanssa?
Artikkeli
Taistelua ruokapöydässä lapsen kanssa

Taistelua ruokapöydässä lapsen kanssa?

Vastasyntyneen paino voi ensimmäisen elinvuoden aikana jopa kolminkertaistua. Sen jälkeen painonnousu hidastuu, ja useimmat lapset hoikistuvat noin puolentoista vuoden iässä.

2 mins lese

View details Kasvua ja kehitystä ruokapöydässä
Artikkeli
Kasvua ja kehitystä ruokapöydässä

Kasvua ja kehitystä ruokapöydässä

Lapsi kehittyy koko ajan, ja yhteiset hetket ruokapöydän ääressä tarjoavat lapsen kehittymiselle erinomaiset puitteet. Eri ikävaiheissa lapsi ottaa erilaisia edistysaskelia.

3 mins lese

View details Miten valmistan NAN-äidinmaidonkorviketta tai -vieroitusvalmistetta?
Artikkeli
Tilberedning af NAN morsmelkerstatning, tilskuddsblanding eller melkedrikk

Miten valmistan NAN-äidinmaidonkorviketta tai -vieroitusvalmistetta?

Täältä löydät helpot, vaiheittaiset ohjeet NAN-jauhetuotteiden valmistuksesta.

1 min lese

View details Antioksidantit – lapsen ruostesuoja
Artikkeli
Antioksidanter – barnets rustbeskyttelse

Antioksidantit – lapsen ruostesuoja

Keho muodostaa aineenvaihdunnan yhteydessä niin sanottuja vapaita radikaaleja. Vapaat radikaalit voivat joissakin tapauksissa edistää sydän- ja verisuonisairauksia ja tiettyjä syöpiä.

1 min lese

View details Kun mikään ei auta
Artikkeli
Kun mikään ei auta

Kun mikään ei auta

Kun mikään ei auta, kokeile herätellä lapsen ruokahalua näillä nikseillä.

2 mins lese

View details Saako lapsi syödä mansikoita ja punaisia ​​marjoja?
Artikkeli
Kan barnet spise jordbær og røde bær?

Saako lapsi syödä mansikoita ja punaisia ​​marjoja?

Joskus kuulemme, että punaisten marjojen ja muiden punaisten ruokien, kuten tomaattien, antamisessa pienille lapsille kannattaa olla varovainen.

1 min lese

View details 8-12 kuukautisen lapsen ruokavalio ja muutos: Testaa tietosi ravitsemuksesta testimme avulla!
Artikkeli
Optimal kost for spedbarn og småbarn

8-12 kuukautisen lapsen ruokavalio ja muutos: Testaa tietosi ravitsemuksesta testimme avulla!

Vauvasi liikkuu, ryömii ja valmistautuu ottamaan ensimmäisiä askeleitaan. Myös lapsen ruokavalio muuttuu jatkuvasti monella tapaa.

3 mins lese

View details Vauvanruokaa matkalla
Artikkeli
Vauvanruokaa matkalla

Vauvanruokaa matkalla

Pitäisikö tuoda norjalaista vauvanruokaa?

3 mins lese

View details Sormiruokailu - valmiina sormiruokailuun?
Artikkeli
Sormiruokailu

Sormiruokailu - valmiina sormiruokailuun?

Noin 8 kuukauden iässä vauva osaa jo tarttua ja poimia pieniä ruoanpalasia ihan itse.

3 mins lese

View details Temppuja menestymiseen hedelmien ja vihannesten kanssa!
Artikkeli
Knep for å lykkes med frukt og grønnsaker!

Temppuja menestymiseen hedelmien ja vihannesten kanssa!

Useimmat ihmiset ymmärtävät, että taaperoiden on vaikea saada tarpeeksi vihanneksia, lue lisää menestysvinkeistä täältä.

2 mins lese